Lisenssit

Vuoden 2020 alusta lukien lisenssi on kaikille seuran painijoille pakollinen. Seura ei ole vakuuttanut painijoita, joten lisenssin lisäksi kaikilla painijoilla tulee olla painin kattava vakuutus (esim. sporttiturva- vakuutus, jonka saa hankittua samasta paikasta lisenssien kanssa). Jos oma vakuutus kattaa kamppailulajien harjoittelun ja kilpailut, sporttiturva-vakuutus ei kuitenkaan ole välttämätön kilpailuissakaan. Siitä, että oma vakuutus kattaa painin/kamppailulajien harjoittelun ja kilpailut pitää esittää todistus oman ryhmän valmentajille heti kauden alussa.

Seuraa edustavat kilpailuissa pääasiassa Kilparyhmäläiset, Väliryhmäläiset ja Tyttöryhmäläiset. Painikoulusta osallistutaan myös valittuihin kisoihin, joissa on sopivia sarjoja tarjolla painijoiden halun mukaan. Kilpailuja varten vaaditaan pääsääntöisesti kilpailulisenssi, mutta joissain kilpailuissa myös harjoituslisenssillä pääsee painimaan aloittelijasarjoissa. Näistä on aina erikseen mainittu kilpailukutsussa. Sopivia kisoja painikoululaisten kannattaa kysellä valmentajiltaan.

Lisensseistä ja niiden hankinnasta voi lukea lisää painiliiton sivuilta.

Painiliiton lisenssit ovat voimassa kalenterivuoden. Jos siis olet hankkinut lisenssin keväällä, uutta lisenssiä ei tarvitse hankkia ennen vuoden vaihdetta. Vuoden vaihteessa kaikkien tulee itse huolehtia lisenssin uusimisesta. Voit tarkastaa itse lisenssisi voimassaolon oman suomisport-tilisi kautta tai painiliiton sivuilta Porin Paini-Miesten kohdalta.

Lisenssit 2024 (lisenssihinnat EIVÄT sisällä vakuutusta):

Harrastajalisenssit:
Karhunpentulisenssi  ( v. 2015 ja myöhemmin syntyneet): 5€
Harrastajalisenssi U12 (v. 2012-2014 syntyneet) 10€
Harrastajalisenssi (harrastajat, ohjaajat, seuratoimijat): 15€

Kilpailulisenssit:
U9 – kilpailulisenssi, 9v. ja nuoremmat (v. 2015 ja myöhemmin syntyneet): 45€
U12 – kilpailulisenssi, 10 – 12v. (v. 2012-2014 syntyneet): 75€
U15 – kilpailulisenssi, 13 – 15v. (v. 2009-2011 syntyneet): 95€
Ú17/U20 – kilpailulisenssi, 16 – 20v. (v. 2004-2008 syntyneet): 95€
Yleinen – kilpailulisenssi 21 – 34v. (v. 2003 ja aikaisemmin syntyneet: 95€
Kertalisenssi (v. 2008 tai aikaisemmin syntyneet): 45€
U15 kertalisenssi (v. 2009 ja myöhemmin syntyneet): 35€
Veteraanien – kilpailulisenssi, 35v. ja vanhemmat (v. 1964-1989 syntyneet): 75€

Muut Lisenssit:
Valmentajalisenssi (vaaditaan SM-kisoissa): 35€
Tuomarilisenssi: 55€